Taidekasvatusta



Keväällä 2012 koulutin kansainvälisiä nuorisotyöntekijöitä & opettajia sarjakuvan maailmaan. Teema lähti kehittymään sarjakuvan vaikutusmahdollisuuksista ja päädyin käyttämään World Comicsin Grassroots-metodia opetuksessa. Kaikilla osallistujilla oli hyvin erilainen suhtautuminen sarjakuviin ja vietimmekin rikkaan viikon erilaisten kuvakulttuurien keskellä (sekä puhuen ajankohtaispolitiikasta!). Wallpaper-sarjakuvat jatkoivat vielä eloaan näyttelyiden muodossa ja pdf:nä. Lisää kuvia täällä.


Kesällä 2011 olin jälleen ohjaamassa ympäristötaideleiriä kansainvälisille nuorille. Suurin osa osallistujista oli taidealalta, joten vietimme konseptuaalisen, mustikkasuisen ja aisteja hyväilevän viikon metsässä. Leiri painottui kehollisuuteen, kokemuksellisuuteen ja ideointiin. Harjoitettiin taidepuhetta vieraalla kielellä, dokumentointiin ja tutustuttiin luonnonmateriaalien mahdollisuuksiin, sekä lopuksi pystytettiin näyttely.
Paikallislehdet kirjoittivat mielenkiintoiset artikkelit leiristä (näet ne luettavassa koossa blogin puolelta-klikkaa sivun ylintä kuvaa). Osallistujien valokuvanäyttely on esillä Metsäkartanossa tämän syksyn.




Talvella 2011 Olin kouluttamassa kansainvälisiä nuoriso-ohjaajia Matkailu- ja nuorisokeskus Hyvärilässä Itä-Suomessa. “Screw Up and Stay Happy” -koulutusviikko käsitteli huumoria ja taideimprovisaatiota nuorisotyössä. Osallistujia oli 12 eri Euroopan maasta ja en muista koskaan nauraneeni niin paljon töissä. Kurssille seuraa jatkoa!

Kansainvälinen nuorten ympäristötaideleiri, 2010.

Kansainvälinen nuorten sarjakuvaleiri 2010, jossa luotiin mustavalkoisia tarinoita pohjautuen eri maiden kansantaruihin. Osallistuja kokosi valokuvasliden tänne.

Valokuvaprojekti, joka käsittelee paikkasidonnaisuutta ja muukalaisuutta. Neighbourhood - Kensington, 2009

Valokuvien kehitys kahvilla, 2009

Yhteisötaideteos “Sano se ääneen”, 28.5.2008 Dokumentaatiota täällä ja täällä.

Nukketeatteria 2007

To concretize a dream landscape, Australia 2009

“Monsters”-performanssi, 2007
