Merin mittainen matka
Olen joogannut teini-iästä saakka ja ohjannut vuodesta 2005. Vaikutteita opetukseen olen ammentanut useista tyyleistä ja kursseilta ympäri maailmaa (mm. klassinen lempeä hathajooga, VinyasaFlow ja Iyengar). Talvella 2011 valmistuin joogaohjauskoulutuksesta, jossa opiskelin Vanda Scaravellin oppien mukaan, joten uudet “undoing”-tuulet puhaltavat myös joogatunneillani! Opetuksessa tärkeintä minulle on ilo ja leikki, kasvaminen maan ja taivaan välillä sekä ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen.
Opiskelen Taideteollisessa korkeakoulussa taidekasvatusta. Pidän siitä, että minulla on monta rautaa tulessa. Koen että erilaiset työt tasapainottavat toisiaan ja pitävät ajatukset jatkuvasti uudistuvina. Luovuus ja ideointi vievät elämääni eteenpäin ja kauneutta löytyy kaikkialta. Mutta joogan kautta harjoitettava katseen sisäänpäin kääntäminen on minulle rentouttavaa ja välttämätöntä visuaalisärsykkeisessä maailmassamme.
Kaikessa mitä teen on punaisena lankana opettaminen ja asioiden jakaminen. Elinikäinen oppijuus korostuukin joogassa, tie on aina alussa, mutkikas ja monihaarainen, mutta matkanteko onkin tärkeämpää kuin perille pääsy.
CV
2011 -> Helsingin aikuisopiston ja Studio Manipuran Joogaohjauskoulutus (330 h)
2005-> Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki. Taidekasvatuksen osasto. Maisteriksi valmistuminen vuonna 2012
2009 The Royal Melbourne Institute of Technology (RMIT), Australia. Valokuvauksen sivuaineopinnot
2006 Pekka Halosen Akatemia, Tuusula. Toisen asteen kuva-ja mediataiteiden opinnot, graafinen suunnittelu
2003 Turun ammatti-instituutti, yo-kosmetologi
2001 Kastun lukio, Ylioppilas (kuvataiteiden diplomityö)
87-99 Lasten ja nuorten kuvataideoppilaitos Pekkala
NÄYTTELYT
2011 Vieras -maalausnäyttely. Ryhmänäyttely. Helsingin vankila, Helsinki.
2011 Työvoimia -komiikkanäyttely. Ryhmänäyttely. Haapaniemen työvoimatoimisto, Helsinki.
2010 Feeling of pain in artwork of women artist-educators expressed in the medium of digital photo. “The Tolerance”-valokuvia. Izlozbeni salon Izidor Krsnjavi, Zagreb, Kroatia, 2010
2010 Vääristymiä. Maalauksia. Ryhmänäyttely. Galleria Berner ja Vanhan Raatihuoneen Galleria, Turku
2010 AHNE - Suositeltavia nautintoja, TaiKin taiteen osaston ja Tallinna Ülikool, Eesti Kunstiakadeemian ryhmänäyttely, “Still moments of pleasure” –installaatio. Suvilahden Pannuhalli, Helsinki
2010 ARTPORT, “Dog fight” –öljyvärimaalauksia. Ryhmänäyttely. Helsingin lentokenttä
2010 Sänkysi alla on kelluva kaupunki. Valokuvia Satu Kettusen kanssa. Galleria Fem., Helsinki
2009 Pidempi kuin pisin matka. Valokuvia, Aralis-Galleria, Helsinki
2009 AHNE, TaiKin Taidekasvatuksen osaston Ja Tallinna Ülikool, Eesti Kunstiakadeemian ryhmänäyttely, “Ulkokohtaisuus / Outside to Inside” - valokuvia ja video-installaatio. Rotermannin tehdas, Tallinna, Viro
2009 Otteita elämästä. Valokuvia. Ryhmänäyttely, Galleria Elintila, Helsinki
2009 Mental Snapshots. Valokuvia, Satu Kettusen kanssa. Café Red, Helsinki
2008 Merkit ja merkitykset taiteessa Valokuvia. Ryhmänäyttely, Galleria Elintila, Helsinki
2007 Postmoderni lasten kuvakirja. Kuvituksia. Ryhmänäyttely. Kaupungin kirjasto, Töölö, Helsinki
2007 AHNE, TaiKin Taidekasvatuksen osaston Ja Tallinna Ülikool, Eesti Kunstiakadeemian ryhmänäyttely. “A place for you to be” -installaatio. Whilom Patarein Vankila, Tallinna, Viro
2007 Hiskias Liero tapaa Stuttgartin. Nukketeatterinäyttely, Lume Galleria, Helsinki
2006 Pekka Halosen graafisen suunnittelun osaston lopputyönäyttely. Ryhmänäyttely, Martta Wendelin taidemuseo, Tuusula.
2004 “My Surroundings” -valokuvia. Ryhmänäyttely, Gubbion taidekoulu, Italia
APURAHAT
2010 ESEK: Mimmit-Musiikkisatu -työryhmässä kuvittajana ja co-ohjaajana
2010 Majaoja-säätiö: World Kitchen -julkaisun työryhmässä graafikkona ja kuvittaja
KOULUTUKSIA/KURSSEJA
2011-2012 Helsingin Aikuisopiston ja joogakoulu Manipuran joogaohjaajakoulutus
2011 Slow-Yogaa Janne Kontalan kanssa
2011 Aalto yliopiston Luovien alojen yrittäjäkurssi
2011 CIMOn Nuorisotoimintakoulutus
2010 Helen Noakes - Vanda Scaravelli Inspired Yoga
2009 Yoga Anatomy with Julie Gudmestad
2009 Grassroots Comics - Kepan sarjakuvakoulutus
2008 Yoga Anatomy with Julie Gudmestad
2007 Pelastakaa Lapset ry -nettitukikoulutus
MUUTA
2011 Animatricks-animaatiofestareille osallistuminen - Mimmit: Panda-lyhytanimaatiolla
2010 Kansainvälinen taidekasvatuksen konferenssi, InSEA, Rovaniemi. Puheenvuoro Aalto Yliopisto & Ohio University-ryhmässä
2008 Avajaisperformanssi Hertta Nilssonin kanssa Ahne-taidefestivaaleilla
2008 Taideteollisen Korkeakoulun Galleria Elintilan kuratointivastaavana
2007 Arabian Maskerad - juhlan tuotantotiimissä
2007 Pelastakaa lapset ry:n Joulunajan kriisiapuna
2007 Artikkeli Stylus-lehdessä
2006 Kunniamaininta Nelosen “Jatkuu” -lyhytanimaatiokilpailussa Antti Hintsan kanssa
JÄSENYYDET
Grafia ry - Graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö
KOL - Kuvataideopettajat ry
SOOL - Suomen opettajaksi opiskelevien liitto
Tokyo ry - Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden ry
Komakai - taiteiluduo Susanna Alanteen kanssa
TOIMINTAA JÄRJESTÖISSÄ
Taideteollinen korkeakoulu:
2007-2008 Ylioppilaskunta TOKYOn hallituksen jäsen (kansainvälisyystoiminta)
2007-2008 Tuutor-koordinaattori ja kouluttaja
2006-2007 Opiskelija tuutor
2006-2007 Ainejärjestö Kooma ry:n puheenjohtaja
2006 Ainejärjestö Kooma ry:n tiedottaja
Pekka Halosen Akatemia:
2004-2005 Tuutor ja Oppilaskunnan puheenjohtaja
Greenpeace:
2005-2006 Aktivisti & graafikko
